Itseään johtamassa

Ensimmäinen ulostulo hankkeiden kanssa tapahtui eilen. TAIKOJA-hanke järjesti verkostotapaamisen aiheenaan itsensä johtaminen ja ajanhallinta hanketyössä. Aiheeseen meitä johdatteli Satu Vainio Novetos Oy:stä. Erityisesti minua herätteli ajatus siitä, että kaikkea ei tarvitse tehdä parhaimmin, vaan joskus voidaan tyytyä tyydyttävään. Tästä ajatuksesta kerron lisää tämän postauksen lopputulemassa.

Satu Vainio kertoi meille aluksi siitä, miten itseään johdetaan: käytännössä kaikki lähtee niin, että luomme itsellemme mahdollisuudet onnistua. Itsensä johtaminen nähdään joskus kapeasti vain ajanhallinnan pulmina. Se ei kuitenkaan ole kuin pieni osa siitä, miten johtaminen tapahtuu. Tiivistäen  hyvään fiiliikseen riittää se, että tuntee tekevänsä tärkeää työtä, hyvässä seurassa ja oikeanlaisin resurssein. Näin ei kuitenkaan aina pääse tapahtumaan työelämässä.

 

 

Äärettömän tärkeäksi omassa elämässäni on noussut etukäteissuunnittelu ja priorisointi. Käytän hyvinkin paljon sekä sähköisiä, että fyysisiä post-it-lappuja, minulla on sekä sähköinen että fyysinen kalenteri ja pyrin pitämään huolta itsestäni. Ylikuormittuneena menen aiemmin nukkumaan, pyrin liikkumaan vielä pienen pidemmän lenkin työmatkalla ja tekemään vain asioista, jotka edistyvät – jos ei ole liian kiireellisiä asioita hoidettavaksi.

Toinen tärkeä seikka on päästä eroon aikasyöpöistä. Kukapa meistä ei olisi ollut kokouksessa, jossa asiat käydään uudelleen, tai että ne vain kerrotaan kategorisesti eteenpäin. Tai ollut mukana päättämässä, että tehdään kaikkea hyvää sen tarkemmin määrittelemättä mitä ollaankaan tekemässä. Samojen keskustelujen käynti uudelleen on usein joidenkin tiettyjen henkilöiden toimesta aloittettavaa kaikkien aikaa kuluttavaa tehtävää. Palaverit, jotka kestävät yli tunnin ovat mielestäni kyseenalaisia. Ainejärjestöaikoina olimme yleensä tehneet hallituksen kanssa etukäteistyöt niin hyvin, että varsinaiseen kokoukseen meni usein vain 15-30 minuuttia. Suuntalinjat tarkistettiin ja kirjoitettiin siinä ylös.

aikasyöpöt (2)

Oma lempilapseni Sadun listassa on virtuaalisen työskentelyn puute. Se on myös organisaatiokohtaista. Jos etätyö on kielletty, lisäosia viestintävälineisiin ei ole käytössä ja ne asiat, joita verkossa voisi pikaisesti tehdä korvataan paperityöllä ollaan aika metsikköön menossa. En usko, että syyksi riittää enää se, etten osaa käyttää tietokonetta. Se aika, joka käytetään uuden opetteluun saattaa lähteä pois siitä kohtaa, kun tuloksia pitää analysoida. Ja näin ollen kerran opeteltu tuo työkalupakkiin oikeastaan lisää aikaa.

Lupasin vielä palata tekstin lopuksi siihen vaikeimpaan, mutta armahtavimpaan kohtaan. Nelikenttä sen mukaan onko tehtävä tärkeä ja kiireellinen. Ai että tuntui mukavalta kuulla jonkun suusta, että töitä saa tosiaan jättää tekemättä! Olen usein istunut pitkiä iltoja, koska olen suorittajatyyppi, suorittamassa jotain ihan älytöntä tehtävää. Miksen vaan jättänyt kesken! Luulen, että oikeasti ihan kaikkea ei voi jättää tekemättä, sillä minkä taakseen jättää jne. Kuitenkin on hyvä todeta, että hyvin harvoin stressi pääsee kiireen tunnuksi: eniten sitä tapahtuu, jos on aikataulutettu samalle päivälle siirtymiä pisteiden välillä. Se on kuitenkin ihan ok, ja karisee siinä vaiheessa kun istun julkisessa liikenteessä ja pohdin seuraavia siirtoja tietäen, että HSL toimii yleensä. Kiitos siis seutubussit ja paikallisbussit aikataulussa pääosin pysymisestä!

Piirustus

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s